Kovaa kohti savutonta Suomea – vai turhaa taistelua tuulimyllyjä vastaan?

Kovaa kohti savutonta Suomea – vai turhaa taistelua tuulimyllyjä vastaan?

Suomi haluaa julistautua savuttomaksi vuoteen 2030 mennessä. Onko se realistinen tavoite, siihen en nyt ota kantaa. Mietin keinoja. Porkkanalla vai kepillä? Valistusta vai pakkokeinoja? Lisää veroja ja kalliita hintoja? Tietoako, millaista? Mikä vetoaa, tavoittaa ja muuttaa asenteita ja käyttäytymistä? Mistä löytyy avain vaikuttavuuteen?

Olemme jo tottuneet siihen, että tupakka vain kallistuu. Jostakin se raha löytyy aina, kun riippuvuus määrää sen, mihin varat laitetaan. Ei siis toimi.

Kaikki tietävät sen, että tupakka muodossa tai toisessa ei tee terveydelle hyvää pitkässä juoksussa. Mutta käyttö jatkuu, kun riippuvuus määrää sen, että saatava on. Ei siis toimi.

Netti on tietoa täynnä. Testejä ja neuvoja, vieroitusohjeita ja -ohjelmia, pelottelua sairastumisesta, iskulauseita. Nämä on nähty. Yksinkö pelkän netin valossa pitäisi jaksaa yön pimeinä tunteina päätös lopettamisesta tehdä? Ei jaksa, kun riippuvuus sisällä sanoo, että ei ne toimi kuitenkaan.

No mitä sitten?

Vastakkain on kaksi voimaa: uusia tuotteita markkinoille jatkuvalla syötöllä kehittelevä tupakkateollisuus ja nikotiinikoukkua vastaan taistelevat viranomaiset ja terveydenhuollon ammattilaiset. Hirveän vaikeaa on ihmisen keikkua siinä välissä ja päättää, kenen puolella on. Tieto ei ole aina oikeaa tai sitä ei ole riittävästi: tupakkateollisuuden lanseeraamat ”vähemmän haitalliset” uuden sukupolven tuotteet, kuten nikotiininuuska ja sähkösavukkeet, näyttävät vaarallisuutensa tieteen valossa vasta vuosien käytön jälkeen. Ei ole vielä olemassa tutkittua tietoa siitä, mitä ne pitkällä aikavälillä aiheuttavat, vaikka järki sanookin, että välttäähän niitäkin pitäisi. Tieto voi olla myös siinä muodossa, että se ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Kuka jaksaa enää kuivaa kukkahattutätimäistä saarnaamista kuunnella? Ei toimi.

Nikotiinituotteet on osattu brändätä ihan hurjan hienosti. Ne ovat nykyään trendikkäitä, kauniita, hyvän tuoksuisia, mahtavissa paketeissa tarjottavia, rentoutusta ja vilkasta sosiaalista elämää lupaavia tuotteita. Markkinointia tehdään paljon somessa. Sisällöissä vilkkuvat nuoret ja menestyneet, onnelliset ja hyvinvoivan näköiset käyttäjät. Eipä ihme, että vetoaa.

Miten me ”toisen puolen edustajat” päästään samaan?

Järjestötyössä saadaan tänä päivänä paljon koulutusta. Se on onni. Tulee uusia ajatuksia ja ideoita. Verkostoja, jotka lyövät päänsä yhteen. Yksi tärkeä asia, jonka olen oppinut tässä työssä, on se, että kohderyhmä pitää tuntea. Olisiko tässäkin asiassa ratkaisuna se, että lähestyisimme suoraan niitä nuoria,  kauniita ja menestyneitä? Ja niitä aikuisia, jotka toimivat jollain tavalla läheisesti heidän kanssaan ja tuntevat nikotiinituotteisiin liittyvät ilmiöt kuin omat taskunsa? Kysyisimme heiltä, mitä he ajattelevat. Miten he näkevät tupakka- ja nikotiinituotteet ja miten he niihin suhtautuvat. Millaista tietoa he tarvitsevat ja missä muodossa. Mikä heihin vetoaa. Otetaan heidät mukaan uudenlaisen toimintakulttuurin suunnitteluun: brändätään nikotiinittomuus trendiasiaksi ja saadaan uusi sukupolvi suhtautumaan asiaan eri tavalla kuin ne, jotka jo riippuvuutensa kanssa taistelevat. Toimisiko tämä?

Urheilumaailma on ihmisten mielikuvissa nuorten ja terveiden, pärjäävien ja fiksujen nuorten maailma. Silti mm. nuuskailmiö on siellä käsin kosketeltava asia. Syöpäjärjestöt ovat nyt lähteneet yhdessä Olympiakomitean ja EHYT ry:n kanssa kehittämään uudenlaista nuuskattomuuden työkalupakkia, jonka tavoitteena on luoda aivan uudenlaista nikotiinittomuuden kulttuuria urheilumaailmaan. Tarkoituksena on saada nuorten parissa toimiville aikuisille työkaluja nikotiinituotteista puhumiseen ja käyttöön puuttumiseen urheiluseurojen toiminnan joka tasolle. Ei aina vain sitä pelikieltoa ja keppiä. Vaan fiksua, raikasta otetta, nuoriin vetoavaa tapaa käsitellä vaikeaa asiaa. Riittävästi tietoa ja tukea siihen hetkeen, kun valinta pitää tehdä: otanko vai en.

Pilottialueeksi tämän uuden työkalupakin testaamista ja käyttöönottoa varten on valittu Pohjois-Karjala. Kehittäjätahojen lisäksi mukana yhteistyössä on oma yhdistyksemme, alueemme urheiluseuroja sekä Kansanterveyden keskus. Katsotaan, mihin tämä johtaa. Tuulimyllyjä päin!