70 vuotta rinnalla kulkemista – Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys juhlii vuonna 2026
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys täyttää vuonna 2026 70 vuotta. Juhlavuosi kutsuu katsomaan taaksepäin, mutta ennen kaikkea arvostamaan kasvua, kehitystä ja sitä tukea, jota yhdistys tarjoaa tänään – syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen ympäri Pohjois-Karjalaa.
Seitsemän vuosikymmenen ajan yhdistyksen tehtävänä on ollut tuoda tietoa, tukea ja toivoa silloin, kun syöpä koskettaa omaa tai läheisen elämää.
Vuodesta 1956 lähtien ihmistä varten
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys aloitti toimintansa vuonna 1956 Suomen Syöpäyhdistyksen alaosastona. Toiminnan alkuvaiheessa keskiössä oli syöpäsairauksien ehkäisy ja valistustyö. Pian rinnalle nousi syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tukeminen – tehtävä, joka on edelleen yhdistyksen toiminnan ytimessä.
1970 luvulla yhdistyksen toiminta monipuolistui merkittävästi. Maakunnan alueelle perustettiin paikallisosastoja, ja yhdistys sai ensimmäisen toiminnanjohtajansa. Taloudelliset resurssit olivat niukat, mutta siitä huolimatta toimintaa kehitettiin määrätietoisesti. Vapaaehtoiset ja luottamushenkilöt laittoivat itsensä likoon yhteisen asian eteen, ja pohja vahvalle yhdistystoiminnalle syntyi.
Kasvua, ammatillistumista ja vaikuttavuutta
Viimeisten 15 vuoden aikana yhdistyksen toiminta on kasvanut ja kehittynyt merkittävästi. Vuonna 2011 yhdistyksellä oli kaksi (2) toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella olevaa työntekijää, yksi (1) määräaikainen ja yksi (1) TE tuen avulla työllistetty. Tänä päivänä yhdistyksellä on kuusi (6) palkattua työntekijää, mikä on ollut mahdollista erityisesti testamenttilahjoitusten ansiosta.
Kasvun myötä toiminta on kehittynyt ja muuttunut aiempaa ammatillisemmaksi ja asiantuntevammaksi. Palveluita on kehitetty vastaamaan toimintaympäristön muutoksia ja ihmisten todellista tuen tarvetta. Toiminnassa korostuvat suunnitelmallisuus, laatu ja vaikuttavuus – kuitenkaan inhimillisyyttä unohtamatta.
Tukea silloin, kun sitä eniten tarvitaan
Yhdistyksen käytetyin palvelu on Luoto-keskustelutuki, joka tarjoaa maksutonta, luottamuksellista ja yksilöllistä tukea syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen sairauden eri vaiheissa. Monelle nämä keskustelut ovat ratkaiseva tuki hetkissä, joissa oma jaksaminen on koetuksella.
Tärkeä osa yhdistyksen toimintaa ovat myös vertaistukiryhmät ja kurssit. Vertaistuella on suuri merkitys: mahdollisuus kohdata toinen samankaltaisen tilanteen kokenut vähentää yksinäisyyden kokemusta ja tuo toivoa. Ryhmät ja kurssit tarjoavat paitsi tietoa ja keinoja arkeen, myös turvallisen paikan jakaa ajatuksia ja tunteita.
Ennaltaehkäisyä ja työtä tulevaisuuden puolesta
Ennaltaehkäisevä työ on kehittynyt vuosien saatossa merkittävästi. Valistustyön rinnalle on tullut kohdennettua terveydenedistämistä, jossa painopiste on yhä vahvemmin nuorissa sekä nikotiinituotteiden käytön ehkäisyssä. Työllä pyritään vaikuttamaan terveyskäyttäytymiseen varhaisessa vaiheessa ja vähentämään syöpäriskiä tulevaisuudessa.
Vapaaehtoiset – toiminnan sydän
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen toiminnan perusta on vahva vapaaehtoistoiminta. Tällä hetkellä maakunnan alueella toimii noin 250 vapaaehtoista erilaisissa tehtävissä. Vapaaehtoiset koulutetaan tehtäväänsä, ja toiminnassa on selkeät vastuut sekä velvollisuudet molemmin puolin.
Jokainen vapaaehtoinen tekee työtään suurella sydämellä – aivan kuten yhdistyksen työntekijätkin.
Juhlavuosi näkyy ja tuntuu maakunnassa
70 vuotisjuhlavuotta juhlitaan vuoden 2026 aikana eri puolilla Pohjois Karjalaa. Yhdistys järjestää jäsenille juhlakahveja paikallisosastojen vuosikokousten yhteydessä maakunnan alueella. Juhlakahvit tarjoavat mahdollisuuden pysähtyä yhteisen historian äärelle, kohdata toisia sekä kiittää jäseniä ja vapaaehtoisia heidän arvokkaasta panoksestaan yhdistyksen toimintaan.
Paikalliset juhlahetket tuovat juhlavuoden lähelle ihmisiä ja vahvistavat yhteisöllisyyttä – sitä samaa yhteisöllisyyttä, jonka varaan yhdistyksen toiminta on rakentunut vuosikymmenten ajan.
Juhlavuoden juhlakahvien ajankohdat löytyvät paikallisosastojen omilta sivuilta, joissa kerrotaan vuosikokousten yhteydessä järjestettävistä juhlakahveista tarkemmin. Joensuussa järjestettävistä kahveista tiedotamme myöhemmin.
Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen visio on kirkas:
Hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta.
Sen eteen tehdään työtä – joka päivä, nyt ja tulevaisuudessa.
Lämpimästi tervetuloa toimintaan mukaan!